Selaat arkistoa kohteelle mysteeri.

Kate Morton: Talo järven rannalla (suom. Hilkka Pekkanen, Bazar 2017)

25.9.2017 Kaunokirjallisuus

Juhannuksena 1933 Edevanen perhe valmistautuu perinteiseen keskikesän juhlaan suuressa ja kauniissa talossaan järven rannalla. Juhlat päättyvät kuitenkin tragediaan, kun perheen kuopus pieni Theo-vauva katoaa yön pimeydessä. Suuresta poliisioperaatiosta huolimatta Theo-vauvan katoaminen jää mysteeriksi. Perheen elämä ei palaudu enää entiselleen ja he hylkäävät kotitalonsa.

70 vuotta myöhemmin pakkolomautettu Sadie Sparrow matkustaa leskeksi jääneen isoisänsä luokse Cornwalliin tarkoituksena kerätä itsensä pilalle menneen rikostutkinnan jälkimainingeista. Lomailu jää kuitenkin toissijaiseksi kun Sadie juoksulenkillään löytää metsien suojasta järven rannalta hylätyn talon. Kurkistaessaan taloon kaikki näyttää pysähtyneen. Sadien mielenkiinto herää ja talo ei jätä häntä rauhaan varsinkaan kun hän saa selville tragedian, joka kohtasi sen asukkaita 70 vuotta sitten.

Samaan aikaan Lontoossa kuuluisa rikoskirjailija A.C. Edevane tuskailee uusimman kirjansa kirjoittamisen kanssa. Vaikka kirjoittaminen on aina haasteellista, on tällä kertaa työn eteneminen erityisen takkuista. Johtuuko luomistyön vaikeudet syyllisyydestä, joka ei jätä rauhaan, vaikka tunteeseen johtaneista tapahtumista on jo kymmeniä vuosia. Ja kun Sadie Sparrow ottaa yhteyttä Edevaneen halutakseen keskustella hänen kanssaan, hän tietää ettei menneisyyttä voi enää paeta.

Muistikirjat esittävät isoa roolia Kate Mortonin uutuusteoksessa.

Kate Mortonin uutuus ei petä tälläkään kertaa. Tiiliskiven paksuisen lukuromaanin tapahtumat etenevät sujuvasti eteenpäin pitäen lukijan otteessaan. Se on oivaa luettavaa niin dekkareiden kuin romaanienkin ystäville. Samalla kun Morton vie lukijansa selvittämään vanhaa rikosta, kuvaa hän elävästi myös ensimmäisen maailmansodan aikaisten rakastavaisten elämää, 1930-luvun perheidylliä kuin naimattoman naispoliisin arkeakin 2000-luvulla. Ja kuten ehkä arvata saattaa, mikään ei ole sitä miltä se näyttää.

JG

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu (Suom. Hilkka Pekkanen, Bazar 2016)

18.2.2017 Kaunokirjallisuus

Keskiyön ruusu on Intiaan ja Englantiin sijoittuva sukutarina 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Tarina alkaa Intiasta, jossa Anahita Chaval viettää 100-vuotissyntymäpäiväänsä. Koko suku on kerääntynyt matriarkan ympärille. Anahita haluaa kuitenkin keskustella kaksistaan lapsenlapsenlapsensa Arin kanssa. Hän toivoo, että Ari lukisi Anahitan kirjoittaman elämäntarinan ja selvittäisi mitä Anahitan pienelle pojalle kävi. Virallisesti poika julistettiin vuosikymmeniä sitten kuolleeksi, mutta Anahita ei ole koskaan uskonut poikansa kuolemaan. Ari lähtee matkalle kohti sukunsa historiaa Englantiin.

1900-luvun alussa Anahita on köyhä mutta ylhäistä syntyperää oleva nuori tyttö, joka ystävystyy prinsessa Indiran kanssa ja hänestä tulee prinsessan uskottu ja seuraneiti. Yhdessä he matkaavat merten yli Englantiin opiskellakseen sisäoppilaitoksessa. Kun ensimmäinen maailmansota syttyy, tytöt lähetetään sotaa pakoon hulppeeseen Astbury Halliin. Siellä Anahita tutustuu kartanon tulevaan perijään Donaldiin. Donald kuitenkin joutuu lähtemään sotaan ja prinsessa Indirakin haetaan Intiaan turvaan, Anahitan jäädessä kartanoon ankaran Lady Astburyn armoille.

Melkein sata vuotta myöhemmin Astbury Hall on taloudellisesti heikoilla ja Lordi Astbury suostuu, että hänen kotiaan käytetään Hollywood-elokuvan kuvauspaikkana. Paikalle saapuu kaunis näyttelijätär Rebecca Bradley, jonka oma yksityiselämä on kaaoksessa. Lordin älykäs ja lämminhenkinen seura sekä kartanon rauhallinen miljöö antaa hänelle vihdoinkin aikaa ajatella, mitä hän elämältään haluaa. Samoihin aikoihin Ari saapuu Anahitan tarinaa seuraten kartanolle ja kun hän yhdessä Rebekkan kanssa alkaa selvitellä Astbury Hallin historiaa, seuraukset voivat olla heille molemmille vaaralliset. Jotkut kun haluavat luurankojen pysyvän kaapissa…

Keskiyön ruusu on hurmaava lukuromaani rakkaudesta, sodan arvaamattomuudesta, toivosta, ennakkoluuloista sekä ihmisten voimasta hyvään ja pahaan. Suosittelen kirjaa erityisesti niille, jotka ovat ihastuneet Kate Mortonin romaaneihin.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

JG

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (Gummerus 2017, suom. Päivi Pouttu-Deliére)

25.1.2017 Dekkarit

Äiti ja poika kävelevät sateessa kotiin. Poika selostaa innostuneesti päivästään. Kodin ollessa jo näköetäisyydellä, äiti irrottaa otteensa pojasta kohtalokkain seurauksin. Täysin tyhjästä ilmaantuu auto pojan juostessa tien yli ja kaikki on ohi. Mitään ei ole tehtävissä.

Jenna Gray pakenee suruaan Walesin rannikolle vetoiseen mökkiin. Siellä hän käpertyy itseensä viettäen aikaa läheisellä rannalla. Pikkuhiljaa hän alkaa tulla ulos kuorestaan tutustumalla puheliaaseen ja lämminhenkiseen Beathanin sekä komeaan ja ystävälliseen eläinlääkäri Patrickiin. Mutta voiko Jenna koskaan luottaa kehenkään menneisyytensä vuoksi?

Toisaalla rikoskomisario Ray Stevens tiimeineen miettii, kuka ajoi pienen pojan yli ja pakeni paikalta. Vähäiset todisteet eivät lupaa paljon tapauksen ratkaisemiseksi. Samaan aikaan perhehuolet painavat niskassa, eikä tunteiden lämpeneminen kollega Kateen helpota tilannetta yhtään. Kun Stevens alkaa päästä lähemmäs totuutta, hän huomaa, että mikään ei ole niin yksinkertaista kuin miltä se aluksi näytti.

Kirjan alku on verkkainen, ehkä hieman tylsäkin. Olin jo aikeissa luovuttaa, kun luin Rakkaudesta kirjoihin -blogista arvion kirjasta. Siinä kirjoitettiin, että yksi juonenkäänne on muuttava koko lukukokemuksen ja se mielessä, jatkoin eteenpäin ja kyllä, sitten se tapahtui. Käänne, joka sai minut ääneen sanomaan ”täh!?” ja jatkamaan lukemista uudella innolla.

Annoin sinun mennä on trilleri vailla vertaa varsinkin, kun ottaa huomioon, että kyseessä on esikoisteos. Juonenkäänteet ja Clare Mackintoshin luoma tunnelma pitävät lukijan otteessa (kunhan jaksaa lukea sinne puoleenväliin). Suosittelen, se kannattaa!

JG

Kate Morton: Salaisuuden kantaja (Bazar 2016, suom. Hilkka Pekkanen)

17.1.2017 Kaunokirjallisuus

Vuonna 1961 Suffolkissa 16-vuotias Laurel haaveilee poikaystävästään kotinsa pihalla sijaitsevassa puumajassa, kun hän huomaa vieraan miehen lähestyvän äitiään Dorothya kotinsa pihalla. Laurel joutuu todistamaan tekoa, joka luo varjon koko hänen elämäänsä. Laurel hautaa tapahtuman mielensä kätköihin, kunnes viisikymmentä vuotta myöhemmin Dorothyn tehdessä kuolemaa, Laurel ymmärtää, että on viimeinen hetki selvittää mitä kauan sitten oikein tapahtui ja miksi. Selvitystyö vie Laurelin arkistojen kätköihin vanhoihin päiväkirjoihin ja kirjeiden maailmaan sekä tutustumaan ihmisiin, jotka tutustuttavat hänet vieraaseen nuoreen naiseen, josta oli tuleva hänen äitinsä.

Vuonna 1941 Lontoossa parikymppinen Dorothy työskentelee varakkaan neidin seuraneitinä. Lontoo on sodan kourissa ja ilmapommitukset kurittavat suurkaupunkia. Sodasta huolimatta Dorothy yrittää elää tavallisen nuoren naisen elämää seurustellen, tanssien ja haaveillen paremmasta tulevaisuudesta. Elämään kuuluvat myös poikaystävä Jimmy ja salaperäinen nuori naapurinrouva Vivien. Kun Dorothy joutuu Vivienin loukkaamaksi, alkaa tapahtumien ketju, joka muuttaa kolmikon elämän täysin. Heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa kauaskantoisin seurauksin.

Kate Mortonin Salaisuuden kantaja on taattua Mortonia. Tarina kulkee kahdella aikatasolla kuten hänen aikaisemmatkin romaaninsa. Mortonille on tyypillistä vahvat, itsenäiset ja monipuoliset naishahmot. Romaani sopiikin kunnon lukuromaania hakevalle, koska yli 600-sivun järkäleessä riittää luettavaa. Sivumäärää ei parane kuitenkaan pelästyä, koska Morton kuljettaa tarinaa jouhevasti eteenpäin pakottaen lukijan kääntämään aina vain ”vielä sen yhden sivun”, kunnes huomaa lukeneensa 50 sivua. Morton osaa yllättää vielä siinä vaiheessa, kun lukija kuvittelee jo tietävänsä kaiken.

JG

 

Mike Pohjola: 1827 (Gummerus 2016)

4.9.2016 Kaunokirjallisuus

”Katuja pitkin kulkeva palovartija kilisytti käsikelloaan ja huusi: ’Kello on lyönyt yhdeksän ja Turussa kaikki hyvin! Suuri ja julkinen Jumalamme, varjele tulelta kaupunkiamme! Kello on lyönyt yhdeksän ja Turussa kaikki hyvin…’ ”

Mike Pohjolan uusin romaani 1827 on ensimmäinen Turun palosta kirjoitettu romaani ja hienon romaanin on Pohjola kirjoittanutkin. Tarinan keskiössä on ylioppilas Elias Hellmann, joka palaa runojenkeruumatkaltaan takaisin Turkuun muutamaa päivää ennen kohtalokasta tulipaloa, joka saa alkunsa Eliaksen kotitalosta. Kotona odottavat mm. tiukka ja voimakastahtoinen äiti sekä kipakka piika Maria Vass. Toisaalta kaukana Pietarissa Badenin ruhtinatar Sofia valmistautuu ”ingognitona” tekemäänsä Turun matkaan, jonka tarkoituksena on muuttaa historian kulku. Sofia on nainen, joka ei noudata sääntöjä, vaan luo niitä itse. Ilahduttavaa Mike Pohjolan romaanissa ovat nimenomaan vahvat ja moniulotteiset naishahmot. Erityisesti Maria-piiasta tuli minun ehdoton lempihahmoni.

thumbnail_20160904_084225

Valtaosa romaanista sijoittuu muutamaa päivää ennen paloa, mutta Pohjola kuljettaa tarinaa kuitenkin niin kutkuttavasti, että vaikka kaikki tietävät, että palo syttyy, niin silti jännitystä on ilmassa. Jännitystä tuo myös vaiherikkaat tapahtumat ennen paloa. Hyvänä esimerkkinä käy Elias Hellmannin mietteet omasta päivästään 4.syyskuuta 1827:

”Mikä uskomaton päivä, hän oli herännyt maatilalla, salakuljettanut itsensä kaupunkiin, palannut kotiin, joutunut tappeluihin, tunnustanut rakkautensa, saanut inspiraation, melkein aloittanut vallankumouksen, lähes rakastellut, käynyt naamiaisissa ja nyt vielä tämänkin. Menettänyt kasvattisiskonsa vääristyneissä kirkonmenoissa.”

Romaani yhdistää hienosti oikeita historiallisia henkilöitä kuvitteelliseen tarinaan. Romaanin sivuilla nähdään mm. Johan Ludvig Runeberg, hänen tuleva vaimonsa Fredrika Tengström, Turun arkkipiispa Jakob Tengström ja kenraalikuvernööri Arseni Zakrevski. Suomen historian tuntemus onkin paikallaan romaania lukiessa, koska kirjailija ei jää selittämään tiettyjen juonikuvioiden taustoja, vaan luottaa, että lukija on näistä tietoinen, koska kyseessä ovat historialliset tapahtumat.

Hieno ajankuvaus, vahvat naishahmot sekä jännittävästi etenevä juoni pitivät ainakin minut hyppysissään ja suosittelen kirjaa kaikille historiallisten romaanien ystäville.

Kirjan löydät Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä ja verkkokaupasta. (Saatavuus voi vaihdella myymälöissä ja verkkokaupassa.)

JG

Rannela, Terhi: Frau (Karisto 2016)

9.4.2016 Yleinen

”Historiantutkimus on vasta viime vuosikymmeninä havahtunut huomaamaan, että suurmiesten takana on vaimoja ja lapsia.”

Frau

Kirjailija Terhi Rannela on kirjoittanut hienon romaanin yhdestä pahamaineisen suurmiehen vaimosta. Fraun pääosassa on Lina Manninen, joka oli toisen maailmansodan aikaan naimisissa Reinhard Heydrichin kanssa. Heydrich oli ensin natsi-Saksan keskusturvallisuusviraston päällikkö ja myöhemmin Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltija. Heydrich tunnetaan myös nimellä Prahan teurastaja. Tarina alkaa vuodesta 1984, kun historioitsija Erich Richter saapuu haastattelemaan Linaa. Vaikka Richter oli tutkinut myös Heydrichia, koki hän Heydrichin vaimon huomattavasti kiinnostavampana persoonana. Lina olikin poikkeus, toisin kuin muut kansallissosialistien jälkeläiset, hän ei ollut koskaan pyytänyt anteeksi miehensä tekoja. Päinvastoin Lina puolusti miestään heti Richterille. Hän halusi Richterin kiinnittävän huomiota, että hänen miehensä alaisuudessa kansalaisten ruokakorttien annoskoot nousivat, hänen miehensä perusti soppakeittiöitä ja valvoi tarkemmin kuin edeltäjänsä mustan pörssin kauppaa. Kukaan maassa ei nähnyt Linan mukaan nälkää, kun hänen miehensä toimi käskynhaltijana.

Toisin kuin miehensä Lina oli ollut jo alta parikymppisenä innokas natsi-ideologian kannattaja. Lina kuvataan voimakastahtoiseksi naiseksi, jota monet SS-miehetkin pelkäsivät. Hän ei koristautunut kuin Magda Goebbels, vaan oli ulkopuolisten silmissä hyvin tavallisen naisen oloinen. Nainen, joka ei olettanut aina, että suuren kartanon palvelusväki olisi passannut häntä. Linasta piirtyy ristiriitainen kuva. Toisaalta hän oli äidillinen ja rakasti hoitaa ruusujaan. Toisaalta hän antoi tappokäskyjä ja huusi palvelusväelle, käskytti vartijoita ja kohteli kaltoin työvoimaa.

”Lina oli aina ollut nainen, josta oli puhuttu. Eikö sekin ollut saavutus? Useimmille Lina oli ollut liikaa, hänen äänensä, hänen kokonsa, hänen tahtonsa, mutta kenellekään ei liian vähän.”

Lina eli sodan aikana ylellistä elämää yli 30 huonetta käsittävässä kartanossaan lastensa kanssa. Sodan julmuus ja rumuus eivät ulottuneet muurien sisäpuolelle, jossa kartano puutarhan keskellä sijaitsi. Todellisuus iskikin vasten kasvoja vuonna 1942, kun Heydrich salamurhattiin Tšekin vastarintaliikkeen toimesta. Murhan jälkeen Hitler lupasi miljoonan kruunun arvoisen palkkion vihjeen antajalle, joka johtaa syyllisten kiinniottoon. Samalla hän määräsi, että jokainen salamurhaan osallistunut perheineen ammutaan.

Terhi Rannelan Frau on paras tänä vuonna lukemani kirja. Kirjassa edetään kahdella aikatasolla. Rannela kuvaa vuotta 1942 niin Linan kuin tavallisten tsekkiläistenkin näkökulmasta. Ollaan myös vuodessa 1984, jossa Richter yrittää parhaansa mukaan haastatella menneen loiston päivistä kiinni pitävää vanhaa rouvaa, Lina Mannista. Frau on romaani syyllisyydestä, katumuksesta ja toipumisesta. Se pohtii, kenen suru on suurempi suru, voiko pahantekijä myös surra, kenellä on oikeus suruunsa? Onko Lina oikeutettu suremaan aviomiestään, vaikka aviomies olikin tappaja? Rannela tuo hyvin myös esiin sodan mielivaltaisuuden. Sen, kuinka pieneltä vaikuttanut teko, voi johtaa kokonaisen kylän ja sen ihmisten tuhoamiseen. Vaikka kirjassa käsitelläänkin holokaustia, ei Rannela mässäile kuolemalla ja kurjuuskuvauksilla. Kieli on kaunista ja soljuvaa. Ihmisten kohtalot jäävät kummittelemaan. Mitä esimerkiksi tapahtui lopulta Samuelille? Joka ennen sotaa opetti kirjallisuutta ja rakasti Senecaa, mutta joutui sodassa kaivamaan joukkohautaa? Selvisikö hän?

Rannela pohtii Erichin välityksellä myös, onko Linan ja hänen miehensä ajatusmaailma ymmärrettävissä? Vai voidaanko ajatukset selittää ajan hengellä? Voiko ihminen vapaasti itse valita ajatusmaailmansa? Rannela päätyy toteamukseen, että ”ajattelulla oli rajat kuin taululla kehykset, vaikka ihminen luuli olevansa vapaa ja erityinen.”

”Kuinka hän voisi kertoa heille, että muisti oli kuin meri? Että se mikä oli kaikkein painavinta, putosi pohjaan. Merenpohja oli muistojen kalmisto.”

Jos Rannelan kirja vie mennessään, suosittelen tutustumaan myös kirjailijan työpäiväkirjaan, joka on luettavissa Kariston nettisivuilta.

http://karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/ajankohtaista?bid=220&vid=3

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

JG

Nuotio, Eppu & Soininen, Pirkko: Nainen parvekkeella (Bazar 2016)

4.4.2016 Kaunokirjallisuus

Taidemaalari Albert Edelfelt, hänen mallinsa ja elämänkumppaninsa Virginie, portinvartijapariskunta Hortense ja Baptiste Mullins, nuori dokumentaristi Salome Virta, eläköitynyt virkamies A.S. Salomaa, hänen poikansa yrityskonsultti Tuomas, Tuomaksen ex-rakastajatar Giulia sekä mysteerinen ja hysteerinenkin taiteentutkija Maurice Dubuffet. Näin monimuotoisen joukon ympärille Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Nainen parvekkeella -rikosromaani kietoutuu. Kaiken keskiössä on kuitenkin kirjan nimen mukaisesti Albert Edelfeltin vuonna 1884 maalaama taulu Nainen parvekkeella.

8867432 bukobject

(Lähde: https://www.bukowskis.com/fi/auctions/F169/75-albert-edelfelt-nainen-parvekkeella-la-parisienne)

Berliinissä asuva dokumentaristi Salome Virta haluaa tehdä dokumentin itselleen rakkaasta Nainen parvekkeella -taulusta, jota varten hän ottaa yhteyttä taulun omistajaan, Suomessa asuvaan A.S. Salomaahan. Aluksi Salomaa suhtautuu vastahakoisesti yhteydenottoihin, mutta kuultuaan Virralta, että Pariisissa olevalla taiteentutkijalla on hallussaan ennen näkemättömiä luonnoksia Edelfeltiltä, herää hänenkin kiinnostuksensa. Kun Salomaan poika Tuomas kuulee isänsä yhteistyöstä dokumentaristin kanssa, hän on vakuuttunut, että nainen vain hyväksikäyttää helppouskoista vanhusta. Kirjan edetessä on selvää, että joku hyväksikäyttää jotakuta, mutta ei ehkä niin kuin Tuomas asian kuvittelee. Tuomaksen elämää hankaloittaa myös ex-rakastajatar Giulia, joka ei noin vain hyväksykään suhteen päättymistä.

 Nainen parvekkeella

Kirjassa vuorotellaan kahdella aikatasolla, toisaalla ollaan vuodessa 2015, jossa Salome yrittää selvittää taulun ja luonnosten arvoitusta. Eli kuka on taulun mallina? Onko se Thérѐse vai onko hän sittenkin Albertin edellinen malli ja mahdollisten lasten äiti Virginie? Mitä Virginielle tapahtui? Entä mitä Virginien ja Albertin lapsille? Miksi luonnokset ovat olleet näin kauan piilossa? Mitä uutta luonnoksista selviää? Toisaalla ollaan vuodessa 1883, kun Albert Edelfelt elää Pariisissa yhdessä edellä mainitun mallinsa Virginien ja heidän mahdollisten yhteisten lastensa kanssa. Kirjan mielenkiintoisinta antia itselleni olikin Albertin ja Virginien tarina. Aikoinaan suorastaan ahmin taidehistorioitsija Anna Kortelaisen Virginie -teoksen. Kirjan tekijät ovatkin hyödyntäneet Kortelaisen asiantuntemusta kirjaa kirjoittaessaan.

Nainen parvekkeella on sujuvasti etenevä, yllättäviä käänteitä sisältävä mysteeri taulusta, naisen ja miehen sekä pojan ja isän välisistä suhteista.

”Ymmärrän hyvin, että kielipuolena on kurjaa oleskella Pariisissa, vaikka se onkin sentään – Pariisi. Kaupunki, jossa kauan sitten olin kovin onnellinen ja onneton samaan aikaan. Edelfeltiä Pariisi aina lohdutti. Ehkä sinäkin voisit kävellä parin korttelin päähän Luxembourgin puistoon ja unohtaa hetkeksi koko tämän seikkailun ja dokumenttisi. Käy ostamassa siitä alakerran leipomosta patonkia, sekatavarakaupasta viikunoita ja juustoa ja pullo punaviiniä. Mene sinne plataanipuun alle varjoon, levitä viltti allesi ja sulje silmäsi. Lepohetki voisi tehdä sinulle hyvää.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus (Gummerus 2016, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi)

20.2.2016 Kaunokirjallisuus

”Ihmisen suurin aarre on hänen oman sydämensä viisaus.”

Miten menestynyt newyorkilainen lakimies, joka katoaa kuin tuhka tuuleen eräänä arkisena aamuna ja sokealla burmalaisessa munkkiluostarissa asuvalla nuorukaisella on yhteistä? Ja kuka on salaperäinen Mi Mi? Näitä kysymyksiä pohtii Julia, joka on matkustanut Burmaan selvittämään lakimiehenä työskennelleen isänsä kohtaloa. Selvittäessään mitä isälle oikein tapahtui, Julia joutuu pohtimaan kysymystä, kuinka hyvin oikein tunnemme omat vanhempamme?

”Rakkaus tekee meistä kauniita.”Sydämenlyönneissä ikuisuus uusi

Sydämenlyönneissä ikuisuus on kertomus rakkaudesta ja sen kestävyydestä, riippumatta siitä montako tuhatta kilometriä tai useita vuosikymmeniä on kahden rakastavaisen välissä. Tarina alkaa Burmasta, jossa Julia on etsimässä neljä vuotta aiemmin kadonnutta isäänsä. Etsintä oli käynnistynyt hänen löytäessään vanhan rakkauskirjeen, jossa hänen isänsä kirjoittaa salaperäiselle Mi Mille. Burmassa Julia saa oppaakseen U Ban, miehen joka tietää hämmästyttävän paljon Juliasta, vaikka he eivät ole koskaan tavanneet, mutta mikä vielä mystisempää hän tuntuu tietävän myös Julian kadonneesta isästä.

”Tin Win oli selittänyt hänelle, ettei yksinomaan lukenut kirjoja vaan matkusti niiden kanssa, että ne veivät hänet muihin maihin ja tuntemattomille mantereille ja että niiden avulla hän oppi tuntemaan aina vain uusia ihmisiä, joista monista tuli hänen ystäviään.”

Tämän kirjan avulla matkustat taianomaiseen Burmaan, jossa Tin Winin johdatuksella saat kuulla miltä perhosten siiveniskut kuulostavat, kuinka Mi Min sydän sykkii mitä kauneimmin hänen rinnassaan ja ymmärtämään, että hiljaisuudessakin on ääniä, jos niitä maltaa keskittyä kuuntelemaan. Kirja johdattaa lukijansa burmalaiselle kuhisevalla torille, kosteaan ja kuumaan viidakkoon, istumaan kannon päälle ja katsomaan kaukaisuuteen. Kirjaa lukiessa tulikin mieleen Paulo Coelhon teokset elämänviisauksineen ja koskettavine elämänkohtaloineen.

”Maailma supistuu, menee aivan sijoiltaan, kun ihminen vihaa tai pelkää.”

Sydämenlyönneissä ikuisuus on saksalaisen Jan-Philipp Sendkerin esikoisromaani, joka on käännetty yli 20 kielelle. Ja tiedoksi kaikille, jotka kirjan lukevat: longyi on kahdesta kankaasta yhteen ommeltu vaate, jota sekä miehet että naiset käyttävät. Sendker on kirjoittanut tarinalle myös jatkoa A Well-Tempered Heart, joka jatkaa Julian tarinaa.

Elämä ei lopu kuolemaan, vaan kuolema on yksi vaihe elämää.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG