Selaat arkistoa kohteelle Tietokirjallisuus.

Mayer, Emeran: Viisas vatsa (Suom. Ulla Lempinen & Aura Nurmi, Atena 2017)

1.8.2017 Tietokirjallisuus

Lääketieteen tohtori Emeran Mayerin kirja Viisas vatsa on kiehtova teos suoliston ja aivojen välisestä yhteistyöstä. Viime vuosina on yhä enenevässä määrin todettu, että suoliston hyvinvoinnilla on todella suuri merkitys niin ihmisen fyysiselle kuin henkisellekin hyvinvoinnille. Onhan tästä elimestä alettu käyttää nimitystä ”toiset aivot”. Tämä nimitys ei Mayerin mukaan ole liioittelua kun ottaa huomioon, että suolistossa on tuhat kertaa enemmän mikrobeja kuin aivoissa ja selkäytimessä ja ihmisperäisiä soluja on kymmenen kertaa enemmän kuin koko elimistössä. Suolisto myös painaa enemmän kuin esim. aivot tai sydän. Suolisto on siis aivoihin verrattava tietojenkäsittelylaitos. Mayer selittää kirjassaan populaarilla otteella käyttäen apuna potilasesimerkkejä kuinka aivojen, suoliston ja niissä olevat mikrobistot viestittävät jatkuvasti keskenään ristiin ja rastiin.

ViisasVatsa

Tutkimuksissa on todettu, että stressi tai voimakas ahdistus muuttavat suoliston supistelua, verenvirtausta ja ruoan vauhtia. Yleensä masentuneen suolistossa kaikki hidastuu ja näin ollen hyvinvointi huononee entisestään. Voidaankin vain arvailla minkälaisia muutoksia krooninen viha, suru tai pelko suolistossa aiheuttavat. Suoliston mikrobit eivät siis vaikuta vain ruoan sulattamisessa, vaan niillä näyttää olevan suuri rooli tunteita ja käyttäytymistä ohjaaviin järjestelmiin. Ei ole yksin aivojen asia, millainen olo meillä on tai miten aivomme kehittyvät ja ikääntyvät. Onkin aavisteltu, että esim. Alzheimerin taudin alku voisi piillä suolistossamme.

Emeran Mayerin kirjassa käsittelemät asiat ovat alkaneet kiinnostaa tieteilijöitä suuremmassa määrin vasta viime vuosina. Hän uskookin, että tiedon lisääntyessä meidän käsityksemme esimerkiksi ruoan vaikutuksesta emotionaaliseen ja henkiseen hyvinvointiin muuttuu. Tämän myötä esimerkiksi masentuneen ihmisen hoito voi olla hyvinkin erityylinen tulevaisuudessa kuin tänä päivänä.

Mayer kiinnittää huomiota mm. siihen kuinka raskaana olevan naisen korkea stressitaso heikentää vauvan terveyttä. Nämä vauvat kehittyvät hitaammin, painavat vähemmän syntyessään ja ovat herkempiä erilaisille infektioille. Myös varhaislapsuuden ruokavalio muokkaa mikrobiston monipuolisuutta ja sen kykyä vastustaa infektioita. Tänä aikana sattuneet ”kömmähdykset mikrobiston ohjelmointivaiheessa” saattavat aiheuttaa ongelmia aikuisiällä alkaen liikalihavuudesta ärtyvän suolen oireyhtymään. Mutta Emeran Mayer kuitenkin muistuttaa, että vaikka lapsuudessa suoliston mikrobisto olisikin saanut huonon ”ohjelmoinnin”, peli ei ole menetetty. Ihminen pystyy omalla ruokavaliollaan parantamaan oman mikrobistonsa toimintaa. Loppupeleissä olemme jokainen oman suolistomme herra.

Viisas vatsa on ehdoton luettava kaikille, joita suoliston ja aivojen välinen yhteistyö kiinnostaa. Sekä kaikille suolisto-ongelmista tai esimerkiksi masennuksesta kärsineille, jotka voivat kirjan luettuaan saada uusia oivalluksia olonsa helpottamiseksi.

JG

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

Christian Rönnbacka: Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat (Bazar 2017)

17.6.2017 Tietokirjallisuus

Etsitkö hauskaa, mielenkiintoista ja vähän uskomatontakin kesälukemista tietokirjojen parista? Silloin kannattaa tarttua entisen poliisin, nykyisen vakuutusetsivän Christian Rönnbackan uutukaiseen, jossa hän paljastaa mitä uskomattomimpia vakuutuspetoksia, joita hän ja hänen kollegansa ovat urallaan nähneet.

Liekö tämä jotenkin suomalainen ilmiö mutta on jotenkin käsittämätöntä, että Rönnbackan mukaan moni näkee vakuutusyhtiön huijaamisen jonkinlaisena kuluttajan oikeutena eikä niinkään rikollisena toimintana. Ja kyllä tätä kirjaa voi lukea ns. käyttöohjeena, miten tehdä onnistunut vakuutuspetos, mutta kirjoittaja kyllä (luonnollisesti) toivoisi, että tarinat enemmänkin saisivat ”petosta harkitsevan punnitsemaan riskejä ja seurauksia”. Jos joku ajattelee, että mitä väliä sillä nyt on jos joku vähän vakuutusyhtiötä huijaa, niin Rönnbacka muistuttaa, että kustannukset, jotka petoksista koituvat, lankeavat lopulta meidän kaikkien maksettavaksi.

Kirjassa olevat tarinat osoittavat, että vakuutuspetoksissa tiivistyvät kolme ominaisuutta: epätoivo, tyhmyys ja ahneus. Tyhmyyttä oli ilmassa esimerkiksi silloin kun eräs mies päätti neljä päivää sen jälkeen kun oli hankkinut autoonsa palovakuutuksen, sytyttää se palamaan. Toisessa tapauksessa jälleen auton roihahtaessa liekkeihin, tutkijoiden epäilykset heräsivät kun he haistoivat auton penkeistä voimakkaan Sinolin hajun.

Ahneus sen sijaan astui kuvioihin kun henkilö matkusti Afganistaniin ja joutui siellä sairaalaan ripulin vuoksi. Kotiin palattuaan hän haki korvausta vakuutusyhtiöltä väittäen, että häntä oli hoidettu yhteensä 6 750 dollarilla. Tutkijoiden selvittäessä tapausta selvisi, että korvauksen hakijan väite hoitonsa yhteissummasta oli ”hieman” liioiteltu. Otettaessa huomioon paikallinen hintataso, niin kyseisellä summalla olisi voinut kustantaa vaikka pienen kylän asukkaiden terveydenhoidon.

Ja jos haluat lukea tarinan epätoivon sävyttämästä vakuutuspetosyrityksestä, tartu itse kirjaan 🙂

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG

Héctor García (Kirai) & Francesc Miralles: Ikigai – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain (Suom. Satu Ekman, Gummerus 2017)

8.3.2017 Tietokirjallisuus

”Meillä kaikilla on ikigai, mutta sen löytäminen edellyttää kärsivällistä itsetutkintaa. Okinawan saarella on keskimäärin eniten satavuotiaita maailmassa, ja siellä ajatellaan, että ikigai on syy nousta aamulla vuoteesta.”

Ikigai – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain käsittelee japanilaista käsitettä ikigaita, joka tarkoittaa vapaasti käännettynä elämää, jossa omat toiveet ja tavoitteet toteutuvat.

Espanjalaiset Héctor García (Kirai) ja Francesc Miralles olivat tahoillaan pohtineet elämän tarkoitusta ja sitä miksi jotkut vain tuntuvat tietävän, mitä heidän elämässään kuuluu tehdä. Erityisesti tekijöitä kiehtoi neurologi ja psykiatri Viktor Franklin kehittämä logoterapia, jonka punaisena lankana on elämän tarkoituksen etsiminen ja sitä kautta onnellisen elämän saavuttaminen. Ikigai on sukua edellä mainitulle terapiamuodolle, mutta vie ajatusta vielä pidemmälle.

Kirjassa käydään systemaattisesti läpi ikigain periaatteita sekä annetaan käytännön vinkkejä, joiden avulla pitkän ja onnellisen elämän saavuttaminen on mahdollista. Kirjassa annetut neuvot ovat aika yksinkertaisia, mutta eivät välttämättä aina niin helppoja toteuttaa länsimaisessa yltäkylläisessä maailmassa, jossa herkkuja ja houkutuksia on joka puolella.

Erityisellä mielenkiinnolla García ja Miralles tutkivat Japanin Okinawan saaren asukkaiden elintapoja, koska siellä elää eniten satavuotiaita kuin missään muualla. Hyvä uutinen on, että me suomalaisetkin voimme ottaa vinkkejä näiltä teräsmummoilta ja -vaareilta. Yhteistä kaikille pitkäikäisten yhteisöille on hyvin samantapaiset elintavat eli niissä ei turhia stressata, syödään kasvisvoittoista ja itsetehtyä ruokaa sekä alkoholia nautitaan vähäisesti. Myös vilkas sosiaalinen elämä ja hauskanpito edistivät ihmisten eliniänodotetta. Toki jotkut onnistuvat elämään pitkän elämän, vaikka elintavat olisivatkin vähän niin ja näin. Esimerkiksi käy ranskalainen Jeanne Calment, joka lopetti tupakoinnin vasta 120-vuotiaana, koska ei sokeuduttuaan pystynyt enää sytyttämään tupakkaansa. Kirjan parasta antia ovatkin juuri mielenkiintoiset esimerkkitapaukset eri alojen ihmisistä, jotka ovat löytäneet oman ikigainsa sekä tarinat lukuisista miehistä ja naisista, jotka ovat onnistuneet elämään yli satavuotiaiksi.

Kirja on helppolukuinen ja sopivan viihdyttävästi kirjoitettu. Sieltä on helppoa jokaisen poimia muutama hyvä tapa, joilla voi edistää omaa terveyttään ja onnellisuuttaan. Lisää vaikka päivääsi pari kuppia vihreää teetä kuten okinawalaisetkin tekevät. Plussaa täytyy antaa myös kauniista kannesta.

Ja lopuksi, mikä on sinun ikigaisi? Jollet tiedä, tee niin kuin Viktor Frankl kehottaa, mene ja etsi! Niin yksinkertaista ja kuitenkin niin vaikeaa vai onko sittenkään? Luulen, että moni tietää oman ikigainsa mutta juju piileekin siinä moniko uskaltaa lähteä tavoittelemaan sitä. Mutta jos siltikään et tiedä sitä, niin tämän kirjan avulla voit päästä askeleen lähemmäs omaa ikigaitasi.

”[–] elämä on epätäydellistä ja kaikki on katoavaista, mutta jos on löytänyt oman ikigain, pienikin hetki on niin täynnä mahdollisuuksia, että se tuntuu ikuiselta.”    

JG

Ilana Aalto: Paikka kaikelle (Atena 2017)

27.2.2017 Tietokirjallisuus

Kulttuurihistorioitsija ja ammattijärjestäjä Ilana Aalto on kirjoittanut syvällisen, lempeän ja feministisen kirjan ihmisten tavarasuhteesta. Kirja ei niinkään anna pelkkiä ohjeita siihen, miten tavaraa karsitaan onnistuneesti, vaan enemmänkin sitä miksi ihmiset suhtautuvat tavaroihin niin kuin suhtautuvat. Kirja on siis oivaa luettavaa myös niille, joilla ei ole tarvetta tai kiinnostusta raivata tavaroitaan.

Tavaroiden haaliminen on hyvin inhimillistä ja Aallon mukaan tavarat eivät ole vain materiaa. Hänelle ne ovat osa ihmisten välistä viestintää. Haluamme kodillamme, huonekaluillamme, kirjahyllyllämme ja astiastoillamme viestiä muille ihmisille millaisia olemme, millaisiksi haluamme tulla ja mitä arvostamme elämässä.

Viime aikoina moni suomalainenkin nainen on hurahtanut japanilaisen Marie Kondon konmaritus -ohjelmaan. Sen perusajatuksen on käydä läpi tavarat kysymällä jokaisen esineen kohdalla: tuottaako tämä minulle iloa. Aalto käsitteleekin luonnollisesti myös konmaritusta. Hän tunnustaa metodin hyvät puolet, kuten sen, että se voi lisätä ihmisten arvostusta tavaroitaan kohtaan ja näin vähentää tavaroiden näkemistä vain kertakäyttöisinä. Toisaalta tavaroiden karsiminen vain sen perusteella tuottaako kyseinen esine meille iloa, on itsekästä ja on mahdollista vain länsimaisessa runsaudessa eläville ihmisille.

Vaikka Aalto ei pakota ketään tavaranraivaukseen, jos kokee että siihen ei ole tarvetta, hän kuitenkin liputtaa sen puolesta, että ihmiset eivät haalisi tavaraa ylettömästi. Hän muistuttaa, että helposti monen elämässä onkin käynyt niin, että ihmiset elävät asumista varten eikä toisinpäin. Kun rakennetaan isoja taloja, jotka täytetään lattiasta kattoon tavaroilla, lisää se työmäärää kodissa, jolloin aikaa ei jää muihin tärkeisiin asioihin. Siivoaminen kun käy helpommin, kun tavaraa ja tilaa ei ole liikoja.

Vaikka tiedostaisimmekin, että vähemmän tavaraa, vähemmän siivottavaa jne. Niin silti moni kuitenkin kokee tavaroiden ostamisen houkuttelevaksi, koska sehän on kivaa ja tuottaa iloa. Aalto kuitenkin muistuttaa, että kuluttamisen tuottama onni on lyhytaikaista. Ihminen kun tottuu hyvin nopeasti uuteen ostokseensa. Jopa lottovoittajien onnentunne hiipuu melko pian samalle tasolle kuin mitä se oli ennen voittoa. Tutkimuksissa on todettu, että voitto voi jopa heikentää ihmisten onnellisuutta yhtäkkisen suuren rahamäärän tuodessa elämään aivan uudenlaisia ongelmia.

Mutta jos haluaa ostaa onnea kuluttamalla, mikä avuksi. Aalto tuo esiin tutkimuksia, joissa on todettu, että ostettu elämys (elokuvalippu, teatterikäynti, konsertti, huvipuisto, ravintolakäynti) tuo huomattavasti pidempikestoista onnea kuin uusi tavara. Toisin kuin yleisesti voisi luulla, elämys kestää aikaa toisin kuin esine, johon tottuu tai joka voi hajota. Elämys tuottaa positiivista energiaa jo ennakkoon ja jälkikäteen kun muistellaan kokemusta.

Aallon teos herättää kyseenalaistamaan omia kulutustottumuksiaan ja katsomaan kodissa olevia esineitä uudella tavalla. Aalto kiteyttääkin hienosti kuinka monimuotoista tavarasuhteemme on:

”Elämämme tavaran kanssa punoutuu kotien ja asumisen historiaan, naisten ja miesten väliseen työnjakoon, käsityksiimme yhteiskuntaluokkista ja siitä, mitä on hyvä elämä.”

JG

Susan Heikkinen: Sketsofrenia – Sata suomalaista sketsihahmoa (SKS 2016)

23.10.2016 Tietokirjallisuus

Susan Heikkisen Sketsofrenia esittelee nimensä mukaisesti 100 suomalaista sketsihahmoa 1980-luvulta vuoteen 2015. Heikkinen on kelpuuttanut kirjaansa vain sellaiset hahmot, jotka ovat esiintyneet useammin kuin kerran. Hänen valitsemansa hahmot eivät välttämättä ole parhaita hahmoja, vaan valittujen hahmojen on tarkoitus tuoda esille niiden monipuolisuuden ja rikkauden. Hän kuitenkin tunnustaa, että sata hahmoa on suppea, mutta johonkin raja on vedettävä.

Syy miksi suomalaisilla tuntuu olevan erityisen läheinen suhde näyttelijöidemme ja käsikirjoittajiemme luomiin sketsihahmoihin on Heikkisen mukaan mm. siinä, että hahmot puhuttelevat meitä, koska heissä on usein piirteitä, joita voimme tunnistaa ympärillä olevista ihmisistä tai ehkä jopa itsestämme. Parhaimmat sketsihahmot nimenomaan pohjautuvat todellisuuteen. Esimerkiksi Putouksessa esiintyneen Jussi Vatasen esittämä Antsku on malliesimerkki, että realistinenkin hahmo voi olla todella hauska. Sketsihahmot ovat myös aikansa kuvia, jotka kertovat aina jotain omasta ajastaan.

20161023_201101

Heikkisen otos on erittäin monipuolinen ja itseäni ilahdutti omien lempihahmojeni mukana olo. Kuten kuvasta näkyy itselleni rakkaimmat sketsihahmot löytyvät Spede ja Vesku-showsta. Minut nauramaan saivat Helsingin herrojen ihannenainen Tyyne, kinasteleva mutta kuitenkin toisiaan rakastavat Ritu ja Rape Tampereelta sekä tietenkin ihana Uuno Turhapuro, unohtamatta tietenkään Jean Pierre Kuselaa ja Puppea. Kirja herätti myös muistoja, varsinkin osio, jossa Heikkinen kertoo Pirkka-Pekka Peteliuksen luomasta James Potkukelkasta. Kuten useimmilla sketsihahmolla myös Potkukelkalla on tarttuva hokema, ”AAPUUVAA!”. Muistan kun lapsena ystävien kesken huutelimme tätä ja tästähän vanhemmat eivät tykänneet. Koska meillähän ei ollut mitään todellista hätää. Heikkinen mainitseekin, että tämä ”AAPUUVAA”-huutoinnostus ulottui koko Suomeen, joka herätti huolta julkisessa keskustelussa. Tekijät joutuivat muuttamaan hokemaa. Niinpä Polkukelkka huusikin mm. ”jelppivä”, ”hjelp”. Kuitenkin (onneksi) yhdessä viimeisimmistä Pulttibois-jaksossa James Potkukelkka huutaa paniikin iskiessä kuitenkin sen mitä siinä tilanteessa kuuluukin huutaa: ”AAAPUUVAA…”.

Kirja on mainio kaikille televisioviihteen, huumorin ja nippelitiedon ystäville. Lukiessa tekee mieli vain kaivaa sketsihahmot YouTubesta, Ylen Elävästä arkistosta ja omista DVD-kokoelmista esiin ja antaa heidän naurattaa itseään.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

JG

Kirjaa on saatavilla Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä ja verkkokaupasta. Saatavuus voi vaihdella.

Pekka Matilainen: Muutoksen tekijät (Atena 2016)

10.9.2016 Tietokirjallisuus

Matilaisen kirjassa Muutoksen tekijät pohditaan renessanssin syntyä ja perintöä. Kirja pyrkii kattavaan läpileikkaukseen antiikin ajoista läpi keskiajan ja renessanssin aina teollistumiseen ja moderniin aikaan asti.

Kirjan alussa käsitellään antiikkia ja pohditaan syitä antiikin Rooman hiipumiseen. Oli mielenkiintoista lukea miten jo antiikissa ihmisen elämässä oli samoja elementtejä kuin nykyisinkin. Suurkaupungeissa oli esimerkiksi asuntopula ja melu-ja saasteongelmia. Rikkaat pakenivatkin usein maaseuduille huviloilleen (”kesämökeille”). Miksi kukoistava Rooma ja antiikin kulttuuri sitten tuhoutui? Syitä ja selityksiä lienee monia. Matilainen tarjoaa kirjassaan yhden selitysmallin:

Rooman valtakunta yksinkertaisesti väsähti. Se koversi itsensä ontoksi, elinvoima katosi, ydintä ei enää ollut. Kristityt vain täyttivät tyhjäksi jääneen tilan.

muutoksen-tekijat

Keskiajan jälkeen humanistit löysivät jälleen antiikin kulttuuriperinnön ja renessanssi käynnistyi. Katsetta ruvettiin siirtämään pois tuonpuoleisen odotuksesta kohti ihmiskeskeisempää ajattelua. Kirjan mukaan humanismi loi maaperää uskonpuhdistukselle ja tieteellisen maailmankuvan tulolle. Vaikuttiko renessanssi tavallisten ihmisten arkeen vai oliko se vain älymystön piirissä ollut ”harrastus”. Tähän kysymykseen ei ole varmastikkaan ole yksiselitteistä vastausta. Varmaa kuitenkin on, että renessanssin sysäämä tieteen ja tekniikan kehitys johti vääjäämättä muutoksiin ihmisten elämässä. Viimeistään teollistuminen aikaansai valtavia muutoksia sekä ihmisen arjessa että kaupunkikuvassa. Kirjassaan Matilainen kertoo:

Tekniikan kehitys, globalisaatio, suurten joukkojen esiinmarssi, joukkotuotanto, kulutus, kaikki ne ovat saman prosessin ilmenemismuotoja, jolla vanha maailma kuopattiin…

Pekka Matilaisen kirjaa Muutoksen tekijät voi suositella kaikille antiikista, renesanssista tai esimerkiksi eurooppalaisista humanisteista kiinnostuneille.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kirjan löydät Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä ja verkkokaupasta.

A-M S

Heikki Hilamaa & Seppo Varjus: Kumouksen äänet – Yhdysvaltojen murros ja musiikki 1960–1984 (Into 2015)

27.8.2016 Tietokirjallisuus

Yleisradion arkistotoimittaja Heikki Hilamaa ja Iltasanomien toimittaja Seppo Varjus etenevät Kumouksen äänet – Yhdysvaltojen murros ja musiikki 1960–1984 teoksessaan kronologisesti alkaen1960-luvun folkin kulta-ajasta ja John F. Kennedyn presidenttiyden optimismista päättyen Bruce Springsteenin musiikkiin ja Ronald Reaganin valtakauteen. Sen punaisen lankana toimii nimenomaan musiikin ja poliittisten liikkeiden sekä poliitikkojen välinen vuorovaikutus. Kirjassa kuvattu musiikki on kuvannut, edustanut ja edistänyt kyseisen ajan poliittista ilmapiiriä sekä sen ajan politiikkoja.

Hilamaa ja Varjus vyöryttävät joukon tunnettuja ja ehkä hieman tuntemattomiakin artisteja lukijan eteen. Käsittelyssä ovat mm. folklaulaja ja poliittinen aktivisti Pete Seeger, blues- ja soulartisti Sam Cooke, Bob Dylan (ei varmasti kaipaa esittelyjä), soul- ja r&B-laulaja Marvin Gaye, countrytähti Dolly Parton sekä itse Pomo eli Bruce Springsteen. Musiikki-ilmiöistä ja genreistä osansa saavat esim. vuoden 1969 Woodstock sekä Discon ja Hiphopin synty. Tätä kirjaa lukiessa on melkein parempi pitää YouTube ja Spotify käden ulottuvilla, jotta voi lukemisen ohella myös kuunnella ja katsella kirjassa edellä mainittuja artisteja ja heidän tärkeitä kappaleitaan, jotka kuvastavat omaa aikaansa, mutta voivat tuntua myös yllättävän ajankohtaisilta edelleenkin. Heikki Hilamaa ja Seppo Varjus muistuttavat, että musiikissa ajan henki säilyy tuoreimpana verrattuna esimerkiksi televisiosarjoihin tai elokuviin. Esimerkiksi he antavat Bob Dylanin musiikin, joka voi vielä nykykuuntelijastakin tuntua ”mullistavalta”, kun taas 1970-luvun suosikkisarja Perhe on pahin näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta ruskeasävyisine kulisseineen.

Kumouksen äänet

Musiikinystävänä ja nimenomaan 1960-70-luvun musiikista kiinnostuneena kirja oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Ainoan pettymyksen koin lukiessani feminismin ja musiikin välisiä kytköksiä. Kun lähes kaikki muut luvut, joissa miesartisteja käsiteltiin, olivat vähintään 10 sivun mittaisia, oli Dolly Partonin feminismi luku tiivistetty viiteen sivuun. Varmasti tästä aiheesta olisi löytynyt lisää sanottavaa. Moni naisartisti jäi kokonaan ilman mainintaa tässä luvussa, kuten Partonin aikalainen Helen Reddy, jonka I am Woman -kappaletta voidaan pitää naisten vapautusliikkeen tunnussävelmänä. Liekö Reddyn poisjäänti johtunut osittain siitä, että hän oli syntyjään australialainen. Tästä huolimatta laululla oli valtava merkitys nimenomaan yhdysvaltalaisessa naisliikkeessä. Toki tekijät tuovat muissa luvuissa esiin mm. Joan Baezin, mutta auttamatta tämä on kirja miesten maailmasta.

Tästä huolimatta suosittelen kirjaa musiikin, populaarikulttuurin ja politiikan ystäville. Teemoja käsitellessä tekijät pureutuvat myös niiden taustoihin ja henkilöhistoriaan. Tämä kirja on hyvä lähtölaukaus jos haluaa lähteä tutkimaan tarkemmin tietyn muusikon tai politiikon uraa tai haluaa syventyä tarkemmin esimerkiksi hiphopin alkuaikoihin. Kirjan loppuun tekijät ovat listanneet luettavaa aiheesta kiinnostuneille.  Vaikka teos käsitteleekin aihetta yhdysvaltalaiskontekstista käsin, on kyseinen musiikki vaikuttanut myös Suomessa nähtyihin tyyleihin ja ajatusmaailmoihin. Loppukadetiksi sopiikin Heikki Hilamaan ja Seppo Varjuksen sanat: ”Musiikki, joka poliittisia tapahtumia edisti ja kuvasi, voi sanoa vain, että se oli hienoa.”

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

JG

Kumouksen äänet löydät joko suoraan hyllystä tai tilaamalla Turun Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä tai verkkokaupastamme.

Titti Holmer: Muutoskoodi – Neljä avainta parempaan elämään (Basam Books 2016, nyk. Viisas Elämä)

6.8.2016 Tietokirjallisuus

Ruotsalaisen psykologin ja psykoterapeutin Titti Holmerin teos Muutoskoodi – Neljä avainta parempaan elämään on asiallinen ja tieteelliseen tutkimukseen perustuva elämäntaitokirja muutosten tekemisestä. Holmer on kehittänyt kokonaisvaltaisen tekniikan, jonka avulla muutosten tekeminen on mahdollista. Tähän tekniikkaan kuuluvat neljä avainta, jotka ovat tunne, toiminta, keho ja ajatus.

20160806_095813

Ensimmäisessä avaimessa eli kehon avaimessa Holmer on määritellyt ihmisen seitsemän perustarvetta, joita ovat mm. liikunta, ihmissuhteet, ravinto, uni ja kosketus. Näiden merkitys hyvinvoinnillemme on korvaamaton ja näiden ollessa epätasapainossa, emme Holmerin mukaan voi hyvin. Se miten nämä tarpeet saadaan tasapainoon, vaatii ihmiseltä itsetuntemusta, jonka opettelu on elämänikäinen projekti. Käytännön vinkkinä Holmer muistuttaa, että hengittäminen impulssin iskiessä antaa lisäaikaa, jolloin ihminen voi tehdä tietoisen valinnan. Eli muista hengittää ennen kuin teet valinnan.

Toisessa avaimessa, tunneavaimessa Holmer ei käske ihmisiä väkisin sysäämään epämiellyttäviä tunteita syrjään, vaan korostaa, että ihmisen on siedettävä myös vaikeita tunteita. Ilman tätä taitoa omien käyttäytymistapojen muuttaminen on vaikeaa. Vältettävät tunteet kun palaavat aina vain uudelleen, jos niitä ei kohdata ja käsitellä. Holmer kannustaakin kohtaamaan tunteensa. Tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä, joita ei tarvitse pelätä.

Ajatusavain on kolmas avain muutosten tekemiseen. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa, että älä usko ajatuksiisi. Ajatukset eivät ole ”totuus”. Ne ovat vain ajatuksia, sanoja. Tässä avaimessa Holmer muistuttaa tärkeästä seikasta. Monissa viimeisinä vuosina ilmestyneissä elämäntaitokirjoissa korostetaan ajattelun merkitystä. Ajattele sitä ja tätä, niin saavutat sen. Mutta eihän pelkät ajatukset todellisuutta muuta, vaan Holmerin sanoin ”ei ole hyväksi pelkästään ajatella sitä, mitä haluaa, vaan myös päämäärään johtavia askelia”.

Viimeisessä avaimessa eli toiminta-avaimessa Holmer korostaa, että saavuttaakseen tavoitteensa ihmisen on siedettävä nykyisyyden epämiellyttävyyttä tulevaisuuden voiton vuoksi. Muutoksia tehtäessä on turha odottaa inspiraatiota tai oikeanlaista olotilaa, vaan kylmästi tartuttava asioihin, vaikka hyvin pienin askelin päivittäin. Holmer sanoo: ”Kyse on siitä, ettei odota motivaation löytymistä vaan alkaa käyttäytyä sen mukaan, miten haluaa voida. Ihmisen on otettava aktiivinen asenne omassa elämässään, jotta on mahdollista edetä joka päivä kohti omaa päämääräänsä.”

IMG_20160622_132428

Kiitettävää Holmerin kirjassa on sen realistisuus. Holmer ei maalaile muutoksen olevan helppoa ja kevyttä vaan muistuttaa lukijaa, että muutoksen aikaansaamiseksi on kestettävä epämukavuutta. Hän myös muistuttaa, että pelkillä mielikuvilla ja positiivisella ajatuksella ei muutoksia tehdä. On tehtävä konkreettisia tekoja. Ilman niitä mitään ei tapahdu. Muutos on siis mahdollinen vaikkakaan ei aina helppoa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muutoskoodin löydät Kansallisen Kirjakaupan myymälöistä tai verkkokaupasta.

JG

Bente-Helen Schei: Letitellen (Bazar 2016, suom. Päivi Kivelä)

23.5.2016 Tietokirjallisuus

Letitellen on, kuten nimestä voi päätellä, kirja, jossa opetetaan tekemään erilaisia lettejä. Se on mukava perusteos ihmiselle, joka ei lettien maailmaan ole kovinkaan syvälle vielä sukeltanut, mutta kiinnostusta on.  Kirjassa esitellään peruslettimalleja kuten tavallinen kolmiosainen, ranskalainen, hollantilainen ja kalanruotoletti. Näitä perusmalleja sovelletaan kirjassa monin eri tavoin, mm. lisäämällä nauha- tai helmikoristeita, yhdistämällä kaksi tekniikkaa tai yhdistelemällä monta pienempää lettiä kauniiksi kampaukseksi. Kirja sisältää yhteensä 75 erilaista kampausmallia.

Kirja alkaa selittämällä hieman lettien, ja yleensäkin kampausten tekemisen perusasioita ja mitä kannattaa ottaa huomioon.  Välineistä tekstissä kerrotaan mukavasti ja omaan kokemukseen nojaten, tosin jos välineet eivät ole ennestään tuttuja, et ehkä vieläkään tiedä mitä tarvitset. Viereisen sivun kuvat ovat apuna, mutta selkeä välineiden listaus kuvan kanssa olisi voinut olla lukijalle avuksi.

Kirja etenee perusleteistä ja – tekniikoista monimutkaisempiin kampauksiin. Tekijä on jakanut lettityypit käyttötilanteen tai tunnelman mukaan: arki, liikunta, lapsille, juhla, kansallispuku-tyyliset, romanttiset ja häät sekä viimeisenä osiona ”Isä letittää”, joka tarjoaa helppoja, mutta hauskan näköisiä ohjeita isien, tai kenen tahansa, kokeiltavaksi lasten kanssa. Jokaisen kampauksen kohdalle on merkitty vaikeustaso (1-3 kampaa) sekä aika-arvio työn tekemiseen.

Kirjan malleja testattiin tätä kirjoitusta varten yhden aikuisen naisen ja kolmen 12-vuotiaan tytön voimin. Tytöistä yksi oli kohtalaisen kokenut lettien tekijä, muilla ei ollut paljoa kokemusta. Valitsimme kolme lettiä, jotka toteutettiin tyttöjen hiuksiin ja vertasimme sitten vaikeustasoa ja aikaa, jotka kirjassa mainitaan, omiin kokemuksiimme. Letit valittiin tyttöjen mieltymysten mukaan.

Ensimmäinen letti: Viiden osion letti (kaksi kampaa, 10 min)

5-osaletti

Totesimme nopeasti, että tämä letti vaatii erityisen paljon sorminäppäryyttä. Alun perin tätä lettiä yritti useaan kertaan tehdä 12-vuotias, siinä onnistumatta. Aikuinen sai jonkinlaisen letin aikaan muutaman yrityksen jälkeen. Tämä letti oli aikamoista aivojumppaa ja todellakin jumppaa sormille, varsinkin kun letitettävän hiukset olivat aika pitkät eli letistäkin tuli aika muhkea. Olimme sitä mieltä, että vaikeustaso voisi olla merkitty korkeammaksikin. Aikaa kului todella kauan, että tekniikan oppi, mutta letin teki lopulta varsin nopeasti.

Toinen letti: Ranskalainen kalanruotoletti (kaksi kampaa, 15 min)

ranskiskalanruoto

Letin teki tytöistä eniten lettejä tehnyt ja molemmat perusmallit olivat hänelle tuttuja. Hetken kesti opetella tekniikkaa, mutta muuten tämä letti oli kohtuullisen helppo toteuttaa. Ohjeet olivat selkeät, joten kokenut letittäjä selviää tästä letistä mukavasti. Jos et ennen ole tehnyt ranskalaista tai kalanruotolettiä, opettele ensin nämä tekniikat. Totesimme vaikeustason olevan sopiva ja aika-arviokin olisi pitänyt paikkansa hieman lyhyempiin hiuksiin.

Kolmas letti: Sydänletti (kaksi kampaa, 15–20 min)

sydänletti

Letin teki tytöistä vähemmän lettejä tehnyt ja hetken kesti ranskalaisten lettien aloittelu sopivasta kohdasta, mutta itse kampaus oli helppo toteuttaa ja vei ehkä jopa vähemmän aikaa kuin kirjassa arvioitiin. Totesimme, että vaikeustaso ei ehkä ole sama kuin edellä mainituissa, tosin voi olla, että sydämen tarkka kohdistaminen ja siistin kampauksen teko vaatii lisäaikaa. Tässä, kuten muissakin kampauksissa, olisi ollut apua hiusten kostutuksesta, kuten kirjan tekijä jo alkuohjeissa mainitsee. Kannattaa siis noudattaa kokeneemman neuvoa.

Kirja on mukava perusopas lettien tekoon, mutta tarjoaa myös lisäkikkailuun ohjeita, niitä kaipaaville. Jos omistat jo jonkun muun lettikirjan, ovat osa malleista varmasti sinulle jo tuttuja, mutta kuten hyvässä käsityökirjassakin, alussa on aina oltava perustekniikat esiteltynä ennen kuin siirrytään sovelluksiin.

Kirjan kirjoittaja aloitti lettiensä esittelyn Instagramissa ja sieltä hänet löytää nimellä @flettemamma.

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

VN

Markus Torgeby: Juoksijan sydän (Docendo 2016, Suom. Veikko Ahola)

2.5.2016 Tietokirjallisuus

”Juostessa ei ajattele, on vain syvähengitys, ja jalat ja rauhoittava rytmi.”

Luettuani Markus Torgebyn Juoksijan sydämen halusin vain lähteä metsään juoksemaan ja minähän en juokse, vaikka juoksulenkkarit omistankin. Juoksijan sydän kertoo tositarinan nuoresta miehestä, joka oli luonnonlahjakkuus juoksussa. Valitettavasti kilpailutilanteissa juoksu ei useimmiten syystä tai toisesta kulkenutkaan ja lopulta loukkaantuminen harjoitusleirillä lopetti Markuksen lyhyen uran. Samaan aikaan Markuksen elämään toi varjoja hänen äitinsä, joka sairastaa MS-tautia. Löytääkseen elämälleen suunnan Markus päättää muuttaa asumaan metsään.

Tavallaan kirja oli hyvin yksinkertainen. Markus kuvaa ensin lapsuuttaan ja miten kaikki muuttui äidin sairastuttua. Hän kertoo juoksemista, kuinka helppoa ja luontevaa se hänelle oli:

 ”Minä rakastan juoksemista ja sitä, kuinka jaloissa ja keuhkoissa pistelee. Olen silloin elossa, olen läsnä. Sen tähden minä elän.”

Markuksen aika metsässä kesti yhteensä neljä vuotta. Välissä hän kävi puolen vuoden mittaisella harjoitusleirillä Afrikassa. Yksinkertaisuudella tarkoitan, että kirjassa ei tavallaan tapahdu kauheasti, mutta silti sitä luki ja luki. Markuksen kuvailut metsässä asumisessa ja siellä selviämisessä sekä juoksun aiheuttamista tuntemuksista olivat jollain lailla ihanan hypnoottista luettavaa. Sellaista luettavaa, että todellakin teki mieli vetää lenkkarit jalkaan ja kirmata lähimetsään. Kirja siis sopii myös niillekin, joita juokseminen ei niin kiinnosta. Tämän luettuaan se voi alkaa kiinnostamaan…

20160501_194749

Markus käsittelee hyvin myös metsään sopeutumista. Ei se helppoa ollut. Mielikuvitus tuotti ties mitä seuralaisia hänelle, mieli pauhasi ja näkymättömiä ”kummituksia” vaani alkuun nurkissa. Metsässä Markuksen on pakko pysähtyä omien ajatustensa ja tunteidensa äärelle. Ei ole mitään mihin voisi kiinnittää huomionsa ja turruttaa olonsa:

 ”Täällä minä en lue ainuttakaan kirjaa. En kuuntele radiota, en katsele televisiota. En ahmi muiden ihmisten mielipiteitä, vältyn olemasta yhteydessä mihinkään.”

Juoksijan sydän on ns. tosielämän self help -opas. Kirjassa ei vain viljellä tyhjiä siirappisia korulauseita itsensä voittamisesta ja unelmien saavuttamisesta, vaan oikeiden ihmiskohtaloiden avulla kerrotaan jotain olennaista ihmisenä olemisesta ja elämästä. Elämä ei aina ole hauskaa, joskus sattuu ja lujaa, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu.

 ”Tiedän vain, että metsän avulla löydän suunnan elämääni.”

Kiitos kustantajalle pyydetystä arvostelukappaleesta.

JG